Alun jälkeen
Koitin kirjoittaa selvitystä historiastani, mutta se tuntui hankalalta ja teennäiseltä. Päätin että asiat saavat tulla esiin sitä mukaa, kun tahtovat. Milloin nyt mikäkin on ajatuksissa pyörimässä.
Tämän hetken asioihin kuuluu eräs ystäväni. Hän on elämäni tuoreimpia tuttavuuksia, mutta silti, tai juuri siksi, hän on saanut kuulla asioitani harvinaisen suoraan. Ehkä koskaan ennen en ole tuntenut näin suurta luottamusta näin pian. Luulen, että olen kertonut asioita suoraan osittain myös sen vuoksi, että olen aika lailla väsynyt kiertelemään ja mumisemaan. Tämä ystävä, T, on aika samoilla linjoilla. Hänkin kertoilee juttuja itsestään ja elämästään vallan avoimesti. Ja vain puolisen vuotta olemme tunteneet!
Tykkään viettää aikaa T:n kanssa muutenkin, meillä on jotenkin samanlainen rytmi. Hän on oikein tärkeä ihminen minulle tähän aikaan, kun kaikki muut ystävät asuvat muissa kaupungeissa kaukana. Joskus tuntuukin, että sysään liikaa ajatuksiani hänelle, kun muille ei ole mahdollista… Tunnen huonoa omaatuntoa usein viimeistään siinä vaiheessa, kun hän sanoo, ettei tiedä mitä voisi sanoa tai kuinka auttaa. Vastaan kyllä aina, että suurinta mitä hän voi tehdä, on kuunteleminen, ja että silti hän voi sanoa, jos ei jaksa kuunnella. Juuri niin se on. Eivät ystävät voi ryhtyä pelastaviksi enkeleiksi, mutta silti heillä on jokin taika, joka auttaa pulassa olijaa räpistelemään hieman voimallisemmin.
