Öisiä ääniä. Eiku… aamusia.
Tää on vaan niin kipeetä kaikki… Oon koittanu ottaa selvää entisestä elämästäni, siitä mitä oli pari vuotta sitten. Sillon miun anorektinen syömishäiriö oli pahimmillaan. Oon lueskellut vanhoja päiväkirjojani, siis niitä ihan oikeita kirjoja… Voi kun olin jo unohtanut niin paljon asioita! Ihan itkuks asti tuo lukeminen paikoittain on menny, varsinkin sitten kun mietin, kuinka moni muu juuri tällä hetkellä kärsii jostain yhtä painavasta…
…silloinkin aikanaan joka hetki uskottelin itelleni, että ihan kohta haen apua, heti kuhan on jotain tiettyä ohi. Tai no, tuo “silloinkin” on ehkä liikaa, sillä tällä kertaa oon tosissani. Ihan todella. Mutta: niihin ajatuksiin verrattuna, joita noilta sivuilta iskeytyi sana toisensa jälkeen, mie oon ihan helvetin terve nyt!
Jos ihan kunnollisella järjellä nyt yritän aatella (jos se ikinä on mahollista tähän kellonaikaan!?), niin kai tuo kaikki on jääny miuhun, pakkautunu. Vaikken mie oireile niin rajusti enää, niin miussa on silti se kaikki tuolla sisimmässä kiinteenä möykkynä, joka ei meinaa irrota ihan itestään ainakaan. Kun en ikinä oo hakeutunut hoitoon eikä kukaan muukaan oo miuta sellaseen ohjannu, niin en oo saanu puhuttua sieluani auki. Tässä taitaapi olla iso työ eessä päin…
Unetonna
En halua käydä nukkumaan. Enhaluaenhaluaenhalua. Joka kerta sama taistelu, vaikka olisi kuinka väsynyt. Mitä nyt en kylläkään ole. Kammoan sitä pimeässä makaamista, kadulta kattoon heijastuvien valojen seurailua, talon äänien kuuntelemista; postinkantajaa kolmen neljän maissa. Tai enemmänkin se on kai sitä, kun tietää että huomenna – ihan kohta – on taas noustava. Eikä voi nukkua. Sydän kohisee korvassa.
Juuri siinä vaiheessa, kun on ajatellut että kai on sitten parempi valvoa yön ylitse jottei myöhästy koulusta, nukahtaa. Silloin, kun uniaikaa on parin tunnin verran. Herääminen on raskainta, olipa nukkunut kuinka vähän tai paljon tai “sopivasti” tahansa. Kesällä oli kausi, jolloin valvoin jokatoisen yön. Silloin se oli mahdollista. Se tuntui pelastavan minua joltakin, ehkä se kuitenkin teki vain hallaa, lopulta.
Nyt soi Zen Café:
et noussut vuoteesta
meni monta viikkoa
harvoin paistoi ikkunasta sisään aurinko
