Venkoilua

syyskuu 5, 2008 at 3:45 ip (Yleinen) (, , , )

Jotenkin pirun väsynyttä taas. Kai se on se koulu…

Eilen emme T:n kanssa nähneetkään. Se meni siihen, että juttelimme messengerissä niin pitkään, että olisi ollut jo liian myöhäistä tai väsyttävää tavata oikeasti… Join sitten viiniäni yksikseni ja koitin ajatella sen sallituksi. Luulen että tänään hän haluaisi nähdä, mutten oikein tiedä omasta olostani. Hädin tuskin jaksaisin hymyillä. Huono omatunto tulisi, jos sanoisin ei, ei nähdä tänäänkään, ja toisaalta taas olisi niin vapauttavaa. En kylläkään tahtoisi huolestuttaa häntä yhtään enempää. No, eipä tuota tiedä, jos vaikka illaksi vielä piristyisi.

Havahduin juuri muistamaan, että viime yönä taisin nähdä jotain unta eksästä. Eihän se harvinaista ole. Mutta nyt tuntuu, että juuri sen vuoksi olo on mitä on. Monesti aamuisin herää haikeana, jos tuollaisia unikuvia on katsellut. Nyt vaan ahdistaa, kun tiedän että kyseinen eksä on jälleen mestoilla. En ole nähnyt häntä eron jälkeen, enkä juuri nyt haluaisikaan törmätä häneen sattumalta kaupungilla. No, joskus sekin on edessä, ja sitten kai on taas vähän helpompaa… tai sitten ei.

Taidanpa lähteä ostamaan suklaata.

Osoiterakenne 2 kommenttia