Säpäle
Tuntuu olemattomalta ja turhalta edelleen vaan. Kaiken lisäks oon alkanu tekemään vähän haavoja. Vuoden tauon jälkeen! Säälittävää. Edelleenkään en uskalla terällä koskea käsivarsiin, ja toivon etten myöhemminkään.
Kun vietän aikaa koulutovereiden kanssa – koulussa taikka vapaalla – on useimmiten ihan kivaa oleskelua. Olotila on kai normaalinkaltanen, tai ainakin neutraali. Aika sama juttu terapeutin luona. Se usein sanookin siitä, kun oon niin rauhallisen ja tasapainosen olonen… Usein siitä tulee huono omatunto, teenkö tän nyt jotenkin väärin?
Itsekseni ollessani mieleen vyöryy taas kaikki mustuudet, enkä keksi miten oisin. Unen saaminenkin on hankaloitunut parin hyvän viikon jälkeen… Haluisin kirjottaa, siis oikeesti kirjottaa, mutta keskittymiskyky taikka luovuus eivät vieläkään ole ilmoitelleet itsestään. Teen vaan tällasia säpäleisiä päiväkirjamerkintöjä.
Tällä viikolla ei oo terapiaa. Ensin ajattelin, että hyvä, saanpahan hiukan huilata. Nyt vaan ahistaa.
Ikuisuuksia välttelin tarttumasta tähän juttuun, koska pelkäsin joutuvani pohtimaan liikaa, pelkäsin tän olevan liian raskasta. Ja olin oikeessa. Jotenkin miusta tuntuu, että mitä enemmän kehotetaan tarkkailemaan itseään ja tuntojaan, sitä helpommin uppoaa syvemmälle… eikä yllättäin pääsekään ylös!
Ehkä se on molempi pahempi. Jokatapauksessa, en oo onnellinen. (Paitsi yksi iloinen asia: koulussa alkaa projekti, jossa pääsemme oikeasti tekemään. Toivon sen pelastavan miuta ees vähän.)
Ujo
Oi että oon hyvilläni, kun saatan käyä terapiassa meiän koulun psykologilla! Se on niin mielettömän mukava ja asiantunteva ja kaikin puolin hyvän olonen ihminen. Puhuttiin, että ainakin ens kesään asti hän toimis miun terapeuttina.
Kun kerroin kuinka lääkäri suhtautui miuhun viikko takaperin, hän suuttui siitä kovasti. Oli sitä mieltä että terveyskeskuslääkäri ei tosiaankaan sitten osaa nähhä mikä tilanne oikeesti ois, ja jos hän psykologina lähettää ihmisen lääkäriin niin pitäis lääkärin tajuta että jotain kuitenkin on jne… Mut mie sain lääkkeitä, joten oon ite siltä osin tyytyväinen. Sanoi hän vielä, että hänellä on joku palaveri joittenkin lääkäreitten kanssa, niin mainitsee tuosta “väärästä” kohtelusta sinne vielä…
Noin muuten oli aika rakentava istunto ja sain pari tehtävääkin… Hassua, kun vielä eilen aattelin, etten kyllä tänään tahtois ollenkaan mennä terapiaan, mutta hyvä että menin. Nyt on taas keveämpi olo. Sain jopa siivottua vähäsen ja nyt täällä palaa kynttilöitä… Ja juon viiniä.
Tänään kai monet viettelee halloweenia pitkin kyliä, miulle kelpaa ihan tällanen koti-ilta. Äh, en nyt osaa kirjottaa mitään hienoa. Niin kun nyt yleensäkään. Meen pois.
