-0
Miussa ei tunnu olevan mitään. Ei ilot juurikaan tunnu, ei surut. Pienesti se kaikki kaihertaa.
Oon miinus nollassa. En plussalla, mutten merkittävästi miinuksellakaan. Eikä tää tunnu liikahtavan tästä mihinkään ees voimakkailla iskuilla. (Kokeiltu on.)
Tässä ei oo väriä, ei muotoa, ei syvyyttä. Mitä se sitten on, mustavalkosta ja yksulotteista vai?
Autioitua
Aika tyhjää nyt. Jotain vaan sellasta, mille en osaa määrettä asettaa, en osaa selvittää sitä auki. Harmaata kaiherrusta jossain täällä sisällä, enkä pysty ravistelemaan itteäni pois tokkurasta. Pikkuhiljaa hämärtyy jokin sielun osa, ihan pieni mutta kumminkin. Kohtako se sammuu, katoaa?
Lisä
Olinpa päivällä sekaisin ja hermostuksissani. Tuo aiemmin kirjottamani tekstikin on yhtä keskittymishäiriötä.
…
Päiväunien jälkeen palkitsin itseni raskaasta viikosta. Eihän miulla muita palkitsemistapoja oo kun (liiallinen) herkuttelu. Se surettaa, sillä tuossakin kaikennäköstä syödessäni mietin, että loppujenlopuks teen tätä vaan tavan vuoks. Ei miuta oikeestaan enää kiinnostas, mut mihin mie aikani kuluttaisin ellen söis? Pitäis jaksaa tehhä jotain muuta, sellasta oikeeta. Enkä nyt tarkota että syöminen kokonaan pitäis lopettaa tai herkuttelu. Ihan vaan se, että jos osaisin/jaksaisin käyttää aikaani johonkin mielekkääseen ja mukavaan harrasteeseen, niin voisin olla taas pikkusen onnellisempi.
Nyt tuntuu jopa, että jos en kerran jaksa tehhä mitään oikeeta, niin parempi ois sitten vaikka maata sängyssä vaan koko päivä. Ehkä sekin aika vielä joskus tulee. Eikä ookkaan enää niin hyvä juttu.
Pitäisiköhän kuitenkin olla maalailematta paholaisia… Ja mennä tekemään jotain muuta. Tekemään, hah.
