Oon laiska
Taidan nyt ymmärtää, miksi ihmiset haukkuvat terveyskeskuksia. Tähän asti miulla on ollut ihan hyvät kokemukset…
Mut tänään oli lääkäri. Kerroin sille kuinka kauan on kestänyt ja mitä oireita ollut. “No mutta mistä sinä tiedät, että sinulla on masennus?”, se kysyi ( – Noh, juuri luettelin aika monta masennuksen oiretta, joista oon kärsinyt ja kärsin.). “On normaalia ahdistua tuollaisista asioista”, “Sinun täytyisi katsoa tulevaisuuteen eikä ajatella menneitä” , “Juttelisit vanhempiesi tai sisarustesi kanssa.” ( – What?), “Minusta tuo kuulostaa vaan laiskuudelta” jne…
Viimesin kommentti oli kaikkein pahin. Tuo oli vaan niin kertakaikkiaan kamalaa, kokonaisuudessaan. En tosiaan tiiä enää mitä ajatella; oonko mie nyt sairas vai en? Psykologi kun kartoitti, että miulla ois keskivaikea masennus, ja sitten tuo lekuri sanoo että oon vaan laiska.
Jumalauta jos oonkin ihan terve mutta persoonaltani hankala?!? Nyt sitten on päällä voimakkain ahdistus pariin viikkoon, mut hei, sehän on ihan normaalia ahistua tuommosesta.
Kyl se silti miulle Sepramia kirjotti. Sanoi että katotaan joulun alla, jos pitää nostaa. Jaaha. (Jos se oli sitä mieltä ettei miuta mikään vaivaa, niin miks silti sain lääkkeet?) Vasta matkalla apteekkiin tajusin, ettei nukahtamislääkkeistä sitten edes neuvoteltu, vaikka kerroin että unettomuuskin vaivaa. Lääkärin mielestä en yritä tarpeeks. Olin jo sen verran helpottunut tuosta toisesta reseptistä ja halusin sieltä äkkiä pois, että lopulta vaan unohdin.
Paskempi homma. No jos mie sitten yrittäisin enemmän?
Joonas sanoi,
lokakuu 24, 2008 at 12:33 ap
Heips, ei kannata luottaa minkään muun lääkärin lausuntoon kuin psykiatrin. Masennus on muotisairaus, eikä tavallisilla lääkäräille ole kompetenssia arvioida tilaasi. Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on tältä osin hyvinkin mätä.
Kannattaa mennä uudestaan psykologin jutuille ja kertoa mitä on tapahtunut. Hänen näkemyksensä on todennäköisemmin oikea (1/5 lääkäreiden masennusdiagnooseista lyntätään psykologien toimesta vääriksi). Todennäköisesti jodut ainakin pari kertaa käymään lääkärin vastaanotolla, jotta sinut määrätään psykoterapeutille (psykologille) siten, että kela korvaa tästä suurinman osan. Jos kärsit todella masennuksesta, se on ainoa tie pois siitä. Lääkkeet ovat vain tuskan siirtämistä tuonnemmaksi.
Tsemppiä.
n. sanoi,
lokakuu 24, 2008 at 11:46 ap
Hei Pihlas, olen jonkin aikaa seurannut blogiasi ja halunnut kommentoida, mutten ole jotenkin tuntunut löytävän oikeita sanoja, joten se on jäänyt. Toivottavasti jaksat, ja taputa itseäsi olalle siitä, että olet uskaltanut hakea apua. Tuo terveyskeskuslääkärin näkemys ja asenne on ihan uskomaton, aloin täristä raivosta kuvitellessani tuon tilanteen. Täysin epäammattimaista toimintaa, lääkärin ei ikinä pitäisi päästää mitään tuollaista suustaan (huolimatta siitä, että jossain tapauksissa niin ajattelisikin – mutta tässä tapauksessahan siitä ei ole kyse, tiedät sen itse). Kuulostaa siltä, että tuo lääkäri on sisäistänyt turhan hyvin sen yhteiskunnallisen ideologian, jonka mukaan jokainen vastaanotolle tulija on vapauksia hakeva pummi. Pidä kiinni siitä, mitä olet jutellut psykologisi kanssa, hänhän se on näiden asioiden asiantuntija, ja omasta kokemuksestasi, sillä itse tiedät kaikkein parhaiten. Voit varmaankin saada myös toisen lääkärin terveyskeskuksesta jos haluat (itse jos olisin tuossa tilanteessa, vaihtaisin lääkäriä ja harkitsisin, jos vain jaksaisin, huomautuksen tekemistä tuosta lääkäristä).
pihlas sanoi,
lokakuu 29, 2008 at 12:39 ap
Kiitos kumpaisellekin.
Tässä kuluneiden päivien aikana tullut kyllä mietittyä, mikä miun tilanne todella on. Jospa miulla on ihan vääristynyt kuva kaikesta…
Hmm. Niin, terapia järjestynee tässä kyllä. Tosi hyvä, vaikka just nyt tuntuukin ettei jaksaiskaan käydä siellä. Mutta joskus tähän on kuitenkin tartuttava.
Äh, en saa nyt kunnollisia sanoja tähän.